Uutiset

I I

KHO 2025:55 – Valmisteveron palautus sääntöjenvastaisessa siirtotilanteessa oli mahdollinen hallintolain periaatteiden ja valmisteverotusdirektiivin nojalla

Valtuutettu varastonpitäjä (jäljempänä yhtiö) oli siirtänyt verottomasta varastostaan suuren polttoaine-erän vientimenettelyssä, jonka määrämaaksi oli ilmoitettu Norja. Alus poistui Kotkan satamasta Tullin poistumisvahvistuksen saatuaan, mutta erä ei päätynytkään Norjaan vaan toimitettiin Alankomaihin, jossa se tullattiin palautustavarana ja siirrettiin verottomaan varastoon.

Tulli katsoi, että siirrossa oli tapahtunut sääntöjenvastaisuus, koska vienti ei ollut toteutunut tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi polttoaine-erä katsottiin luovutetuksi kulutukseen Suomessa, ja yhtiölle määrättiin valmisteveroja ja huoltovarmuusmaksu yli 4,3 miljoonan euron arvosta.

Yhtiö vaati maksetun veron palauttamista sillä perusteella, että tuote oli tosiasiassa verotettu toisessa jäsenvaltiossa. Verohallinto ja hallinto-oikeus kuitenkin hylkäsivät palautusvaatimuksen vedoten siihen, ettei palautuksen edellytyksenä olevaa menettelyä ollut noudatettu.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) arvioi, voitiinko Suomessa sääntöjenvastaisuuden perusteella kannetut valmisteverot palauttaa tilanteessa, jossa tuotteet oli lopulta siirretty ja verotettu toisessa jäsenvaltiossa. Keskeistä oli, soveltuiko valmisteverotuslain 83 §:n 1 momentti palautuksen perustaksi, vaikka siirto oli ollut muodollisesti virheellinen eikä kaikkia kansallisesti säädettyjä siirtomenettelyjä (mm. valmisteverolain 78 §) ollut noudatettu.

KHO päätös oli erinomainen ja osoittaa järjestelmän perusperiaatteiden kunnioittamista. KHO nimittäin katsoi, että valmisteverotusdirektiivin (2008/118/EY) tavoitteena on verottaa tuotteet siellä, missä ne tosiasiassa kulutetaan – ei kahteen kertaan eri jäsenvaltioissa. Kansallisen lainsäädännön tulee noudattaa veron kiertämisen ja väärinkäytösten estämiseksi säädettyjä ehtoja, mutta palauttamisen ei tule muodostua sanktioluonteiseksi toimenpiteeksi silloin, kun tuotteet on siirretty toiseen jäsenvaltioon ja siellä verotettu asianmukaisesti. Arvioinnissa on otettava huomioon hallintolain 6 §:n periaatteet, erityisesti tarkoitussidonnaisuus ja suhteellisuus. Jos veron palauttamatta jättäminen johtaa kaksinkertaiseen veroon ilman vaaraa veronkierrosta, on lopputulos suhteellisuusperiaatteen vastainen.

KHO totesi, että vaikka sääntöjenvastaisuus oli tapahtunut, veron palautus oli mahdollinen valmisteverotuslain 83 §:n 1 momentin perusteella, kun yhtiö oli luotettavasti osoittanut, että: 1) polttoaine ei ollut kulutettu Suomessa, 2) se oli toimitettu Alankomaissa verottomaan varastoon ja 3) valmisteveron suorittaminen oli Alankomaissa varmistettu.

Näillä perusteilla KHO katsoi, että yhtiöllä oli oikeus veron palautukseen. Verohallinnon ja hallinto-oikeuden päätökset kumottiin, ja asia palautettiin Verohallinnolle tarvittavia palautustoimenpiteitä varten. Päätöksessä korostettiin, ettei muodollisten laiminlyöntien perusteella saa estää palautusta, jos aineelliset edellytykset täyttyvät ja verovalvonta on turvattu myös toisessa jäsenvaltiossa. KHO totesi myös, että valmisteverolainsäädännössä tarkoitettujen velvollisuuksien laiminlyöntiin on ollut mahdollista joka tapauksessa puuttua esimerkiksi määräämällä valmisteverotuslain 43 §:ssä (1178/2016) tarkoitettu veronkorotus, joka on myös tässä tapauksessa määrätty ja jota ei ole vaadittu palautettavaksi.


Päätös: KHO 2025:55 – linkki KHO:n sivuille

Uutiset

29.06.2025 I Marja Hokkanen

Ulkomailta tilatut nikotiinipussit voivat aiheuttaa veroseuraamuksia

10.6.2025 – Verohallinnon tiedotteen mukaan ulkomailta tilatuista nikotiinipusseista voi seurata verovelvollisuus myös ostajalle, jos myyjä ei ole hoitanut valmisteveroja Suomeen. Nikotiinipussit ovat olleet valmisteveron alaisia vuoden 2024 alusta a...

Blogit

15.12.2024 I Marja Hokkanen

Rentouttavaa ja tunnelmallista joulunaikaa sekä onnea vuodelle 2025!

On joulun aika, hiljenee maa, mutta verotuksella työt jatkuvat vaan. Arvonlisävero valtiolle kassan kätköistä kiertää, ja valmistevero juomiin joulun mieltä lisää. Kun kauppias hyllyille tavarat tuo, on verotus mukana, sekin iloa luo. Piparit,...

Artikkelit

06.11.2024 I Marja Hokkanen

The Concept of an exempt Investment Fund, from the Perspective of Investor Risk (X and Others, Joined Cases C‑639/22 and C‑644/22)

The case concerns Dutch pension funds, some of which are compulsory occupational pension funds, sectoral pension funds and company pension funds, and the question of whether these pension ...