Korkein hallinto-oikeus antoi ratkaisun KHO 2026:75, jossa oli kyse siitä, milloin veron määräämistä voidaan pitää oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain (OVML) 43 §ä tarkoitettuna arvioverotuksena.
Tapauksessa henkilö oli tuonut Virosta Suomeen suuren määrän alkoholijuomia mutta jättänyt niitä koskevan veroilmoituksen antamatta. Verohallinto määräsi valmisteverot maksettaviksi ja katsoi verotuksen tapahtuneen arvioimalla. Tämän perusteella henkilölle määrättiin OVML 38 § 3 momentin mukainen 25 prosentin veronkorotus.
KHO katsoi, ettei kyse kuitenkaan ollut OVML 43 §ä tarkoitetusta arvioverotuksesta. Vaikka veroilmoitusta ei ollut annettu, Verohallinnolla oli Tullin tarkastuksen perusteella tarkat tiedot maahantuotujen tuotteiden määristä ja lajeista. Veron määrä voitiin siten laskea näiden tietojen perusteella eikä sitä ollut tarpeen arvioida.
Ratkaisu selventää veroilmoituksen laiminlyönnin ja arvioverotuksen välistä eroa. Pelkästään veroilmoituksen antamatta jättäminen ei merkitse, että vero määrättäisiin arvioimalla. OVML 43 § mukaisesta arvioverotuksesta on kyse silloin, kun veron määräämiseksi tarvittavat tiedot puuttuvat ja veron määrä joudutaan tämän vuoksi arvioimaan.
Erottelulla on olennainen merkitys myös veronkorotuksen kannalta. Koska veroa ei tässä tapauksessa ollut määrätty arvioimalla, OVML 38 § 3 momentin mukaista 25 prosentin veronkorotusta ei voitu soveltaa. Veronkorotus määräytyi sen sijaan 38 § 1 momentin mukaisen 10 prosentin perustason perusteella.
Ratkaisu korostaa siten sitä, että arvioverotukseen liittyvän korotetun veronkorotuksen soveltaminen edellyttää arvioverotuksen aineellisten edellytysten tosiasiallista täyttymistä. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti ei yksin riitä. Vaikka kyse oli alkoholiverosta, sama säännös pätee myös muihin OMVL:n mukaisiin veroihin kuten muihin valmisteveroihin ja arvonlisäveroon.