Euroopan unionin tuomioistuin on antanut merkittävän ennakkoratkaisun asiassa C-232/24 Kosmiro, joka koskee suomalaisen yrityksen myyvien factoringpalvelujen arvonlisäverokohtelua. Ratkaisu selventää, että oli kysymys factoringista, jossa saatavat siirrettään factoringyhtiölle tai jossa saatavat ovat vain vakuutena riskin säilyessä asiakkaalla, kyse on EU-tuomioistuimen mukaan arvonlisäverollisesta saatavien perimisestä.
Mistä asiassa oli kyse?
Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan b -alakohdan mukaan jäsenvaltioiden Suomi mukaan lukien on vapautettava arvonlisäverosta ”luottojen myöntäminen ja välitys sekä luotonantajan harjoittama luottojen hallinta”, sekä d -alakohdan mukaan ”liiketoimet, mukaan lukien välitys, jotka koskevat talletus- ja käyttötilejä, maksuja, tilisiirtoja, saamisia, shekkejä ja muita siirrettäviä asiakirjoja, lukuun ottamatta saamisten perimistä”. Siten luoton myöntäminen on arvonlisäverotonta mutta velan periminen arvonlisäverollista liiketoimintaa.
Suomen korkein hallinto-oikeus pyysi EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua siitä, miten factoringyhtiön asiakkailtaan perimät rahoituspalkkiot ja perustamismaksut tulisi käsitellä arvonlisäverotuksessa. Asiassa oli kyse sekä laskusaatavien panttaukseen perustuvasta factoringista että kaupallisesta factoringista, jossa saatavat myydään rahoitusyhtiölle.
Suomen keskusverolautakunta oli katsonut, että siltä osin kuin factoringyhtiö hoitaa saatavien hallinnointia, maksujen valvontaa ja saatavien perintää, palvelut ovat arvonlisäverollisia. Rahoituspalkkioiden osalta keskusverolautakunta piti palvelua kuitenkin osittain verovapaana luotonantona.
EU-tuomioistuimen ratkaisu
EU-tuomioistuin katsoi, että kaupallisessa factoringissa rahoituspalkkio ja perustamismaksu ovat vastiketta arvonlisäverodirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta palvelusta, jossa asiakas vapautetaan saatavien perinnästä. Tuomioistuin totesi, että kaupallisella factoringilla on olennaisesti samat piirteet kuin niin sanotulla aidolla factoringilla, ja sitä on kohdeltava samalla tavoin.
Tuomioistuin korosti, että rahoituspalkkio ei ole luonteeltaan erä, jonka tarkoituksena olisi saattaa saatavien kauppahinta vastaamaan niiden todellista taloudellista arvoa. Perustamismaksu puolestaan on kiinteä maksu factoringjärjestelyn perustamisesta, ja se kattaa muun muassa rahanpesusääntelyyn liittyvien velvoitteiden noudattamisesta aiheutuvat kustannukset.
EU-tuomioistuin viittasi aiempaan oikeuskäytäntöönsä ja totesi, että rahoituspalveluita koskevia arvonlisäverovapautuksia on tulkittava suppeasti, koska ne ovat poikkeus yleisestä säännöstä, jonka mukaan kaikista vastikkeellisista tavaroiden luovutuksista ja palvelujen suorituksista on suoritettava arvonlisävero. Sen sijaan saatavien perintää koskevaa verollisuutta on tulkittava laajasti.
Tuomioistuimen mukaan saatavien perinnän käsite kattaa kaikki factoringin muodot riippumatta siitä, missä muodossa se toteutetaan, koska factoringin keskeinen tavoite on luonteeltaan kolmansien osapuolien saatavien periminen ja takaisinperintä.
Käytännön merkitys factoringpalveluiden tarjoajille
Ratkaisun perusteella vaikuttaa siltä, että jos sopimusta kutsutaan factoringiksi, EU-tuomioistuimen mukaan sopimuksen perusteella tarjottu palvelu on saatavien perintää ja siten arvonlisäverollista palvelua – riippumatta siitä, liittyykö järjestelyyn saatavien myynti vai panttaus rahoitusyhtiölle.
Ratkaisu on merkityksellinen kaikille factoringpalveluja tarjoaville tai käyttäville yrityksille, sillä se selventää palvelujen arvonlisäverokohtelua ja vaikuttaa vähennysoikeuteen sekä hinnoitteluun. Autan mielelläni pohtimaan päätöksen merkitystä kanssanne.